Pilkahdus punaista

Vaikka Peking ei varsinaisesti hiljennykään joulun viettoon, meidän perheemme kuitenkin tekee niin. Tämä on se harvinainen hetki, kun punaisessa kaunpungissa saa hetken nauttia paukkupakkasista, ihanasta joutenolosta ja ehkä jopa tonttulakin pilkahduksesta. Kuusen tuoksu, ikean joulupallot ja siskon mukaan tuoma glögi täydentävät tunnelman. Rauhallista ja ihanaa joulua teille kaikki rakkaat ihmiset. Olette ajatuksissa mukana meidän joulussamme.   

Vihdoinkin valkoinen

Pekingiin ennustetaan jouluksi ennätyskovia pakkasia. Ensilumi saatiin jo viikko sitten - riemua ja kiinalaisittain tehtyjä lumitöitä on riittänyt. Lunta lakaistiin, lapioitiin ja rakennettiin ukoiksi. Työmatkan varren joki tuskin ehti hyytymään kunnolla, kun ensimmäiset uskalikot jo hyppivät jäällä. Jotkin asiat vaan ovat niin universaaleja.

Tänään tulevaa joulun jääkautta lämmitteli untuvainen lumisade. Tiedätkö mille tuntuu vetää lumihiutaleita nenään pyöräillessä? Minä tiedän.

Huikea sininen

Silloin kun Pekingiläisillä käy tuuri, saa kaupunki nauttia navakoista tuulenpuuskista. Kun tietää mitä tuulisista päivästä seuraa, eivät puhurissa pyöräily, kuuraiset ripset ja umpijäiset posket haittaa, ainakaan ihan niin paljoa. Sieltä se pilkahtaa, sininen taivas!

Muutama viikonloppu sitten huikaisevaa sinistä ja käsittämättömiä maisemia ihailtiin Muurilla. Ja mikä parasta, THE muurilla mukana oli rakas sisko. Kyllähän siinä naisesta otettiin mittaa. Jäisiä polkuja, lumisia rappusia, lukemattomia irtokiviä ja aivan liian jyrkkiä laskuja tultiin paitsi sisukkaasti kävelemällä, myös ihan sillä perinteisellä persliukumisella. Ylös kiipeäminen oli rankkaa, mutta se ei ollut yhtään mitään verrattuna alastuloon. Mutta muurilla käytiin ja palattiin. Ihan voittajina.

Sininen taivas! Huomaa oven talvivaatetus.

Siellä se on, muuri. Aito ja alkuperäinen.

Restauroiminen on tällä pätkällä ollut liian vaikeaa.
Mutta mitenhän nuo kivet on tuonne alunperin saatu? 

Juujuu, siitä vaan alas. Keskellä menee polku. Ihan selvästi.

Muuri jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

   

Kaunis harmaa

Vuoden höpöin kausi on lopuillaan. Joulukuun kiireessä, kyllä, siinä vuodenlopunhässäkässä, päivät sekoittuvat toisiinsa. Kaikesta tulee kiireistä kouhkaamista ja jatkuvaa ryntäilyä. On loputtomia kokouksia, kirjoitettavia muistioita, virallisia kirjeitä, hirvittävän tärkeitä ja kiinnostavia tapahtumia, tapahtumia ja lisää tapahtumia.

Onneksi viikonloput, pikkujoulut ja timanttiset ystävät täplittävät arjen harmautta. Ja joskus harmaakin on kaunis väri. Se on ehdottomasti Pekingin väri. Kun saa nauttia hetken harmaasta rauhallisuudesta - kiireettömänä viikonloppuna, keskellä kaunpungin hälyä, Pekingin kattojen yllä - niin mikäpä sen parempaa.

Harmaat hutongin katot, harmaa taivas.

Vaaralliset kyyhkyset pysyköön lakassaan.

Parasta Pekingissä: kotiinkuljetetus

Pekinstä saa mitä tahansa. Siis ihan mitä tahansa paitsi ruisleipää. Ja mikä parasta, oikeastaan kaiken mahdollisen ja ainakin ison osan mahdotontakin saa suoraan omalle kotiovelleen kuljetettuna. Tähän mennessä kotiini on kannettu normaalin pizzan ja muiden kulinarististen herkkujen lisäksi esimerkiksi etelä-afrikkalaista viiniä, design kalusteiden kopioita, ekologista kosmetiikkaa, supermarketin ruokaostoksia, perinteinen kiinalainen mekko sekä omiin mittoihin teetetty talvitakki. Talvitakin vastikäinen saapuminen oli aivan erityinen ilonaihe.

Päivittäisistä asioista ainakin juomavettä joku kantaa keittiön automaattiin tasaisin väliajoin ja paikallisilta kukkamarkkinoilta kotiinkuljetetut huonekasvit kukoistavat ikkunalaudalla. Eikä tietenkään pidä unohtaa kotona tehdyn ilmanlaadun mittauksen myötä kotiin hankittuja ja -kuljetettuja ilmanpuhdistimia. Syntymäpäiväkakku ilmestyi merkkipäivänä ovelle epätavallisesti - ihan sovittuun aikaan. Lähileipomo toi mukanaan myös muut kekkereiden tarjottavat. Kiitos kyllä totesi tämä "jauhopeukalo".

Suurin osa kuljetuksista ei tule ajoissa ja lähetit puhuvat rajoitetusti (lue: ei ollenkaan) muita kieliä kuin kiinaa. Pekingi on kielitaitoaan kehittävän sohvaperunan paratiisi. Myös kiireisen töissäkävijän arkea helpottaa kummasti kaikenkarvaisten kotiinkuljetuspalveluiden tarjonta. Pitkän työpäivän jälkeen kun ei millään viitsisi enää lähteä kylmään talvi-iltaan juoksemaan. Varsinkin, jos muutaman euron korvauksella voi tilata lähes mitä vain, suoraan kotiovelle toimitettuna. Kotiinkuljetus on ihan parasta Pekingiä.

Kokouksessa kokouksessa

Töiden normaali ihan-hirveä-kiire-koko-ajan tahti on vuoden lopun lähestyessä vaihtunut totaalikaaokseen. Seminaarit, workshopit ja kaikenlaiset kokoukset seuraavat toinen toisiaan. Korkean tason vierailut, foorumit ja paneelit ruuhkauttavat kalenterit ja Pekingin kadut. Kaikki tuntuvat olevan kovin kiireisiä. Nyt kun on pakko saada aikaan kaikki ne asiat, joita olemme koko vuoden ajan suunnitelleet.

Yksi uuden kotimaan kuriositeeteistä on jatkuvasti vastaan tuleva tapa kokoustaa kokouksessa. Kukaan ei kohota kulmiaan sille, että ihmiset alkavat pitää pieniä, omia kokouksiaan isompien kokousten aikana. Pöydän ääressä istuvat kumppanit ottavat oikeudekseen porista pikkuporukoissa, kun samaan aikaan väännetään kättä yhteisistä asioista. Siis niistä, jotka ovat kokouksen agendalla.

Myös lounapöydässä edes kovin tärkeäksi koetut maljojen kohotukset eivät katkaise näitä kokousten sisällä pidettäviä kokouksia. Juttu jatkuu katkeamatta ja kukaan ei pidä pientä pulinaa epäkohteliaana tapana. Turhapa siinä on sitten oudon ulkkarinkaan karkaista kurkkuaan koko seurueen jakamattoman huomion toivossa.

Ehdotankin siis, että seuraavan kerran ollessanne todella pitkäveteisessää kokouksessa kokeilette tätä kiinalaista tapaa. Pyöräytätte vain reilusti käyntiin omat pienryhmäkeskustelunne. Niin ne asiat luistavat, useiden tuhansien vuosien työkulttuurin kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Se toimii sittenkin!

Kiina on saanut uudet johtajat ja blogger on takaisin toiminnassa, pienen kierto-ohjelman kautta tietenkin. Pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta. Kaikenlaiset g-alkuiset sivustot ovat pitkään olleet totaalisen blokattuja  Kiinan erityisolosuhteiden takia.

Nämä seitsemän miestä tulevat johtamaan tätä jättiläismäistä maata seuraavien vuosien ajan. Onnea matkaan ja kiitos, että saimme netin takaisin.

I heart Beijing, part II

Ison kasitoistasen alkaessa kotikaupunkini pukeutuu punaiseen. Tämä on hyvä päivä muistuttaa Chillaxin upealla videolla itseään siitä mikä tekee Pekingistä niin kovin erityisen paikan - sen asukkaat tietenkin!  

 I <3 北京国人.  

F for Fantastic Food on a Friday night

Sillä aikaa kun sulattelen hieman ristiriitaista Jane Goodall-iltaa, voin pikaisesti ylistää yhtä Pekingin parhaista puolista - uusia ravintoloita, joita putkahtelee kuin sieniä sateella. Viimeisin löytö on F by Tribute. Se pelasti pannukakuksi uhkaavasti kääntyneen perjantai-illan.

Vasta hetken aikaa kotikulmilla majaillut, soft opening vaiheessa oleva ravintola tahtoo hemmotella jokaista sisään astuvaa asiakastaan. Tunnin taksin metsästyksen takia suunnitelmista auttamattomasti myöhästyneinä saimme yllättävän iloisen taksikuskin kääntämään kokkansa kohti uutta suuntaa vain huomataksemme olevamme aivan ravintolan kulmilla. Tiuhaan vaihtuva menu oli paprille printattu, viinilistaa ei ollut ja maksuksi kelpasi vain käteinen. Alku ei ollut kovin lupaava.

Paikan ainoina asiakkaina saimme kuitenkin neuvoteltua seitsemän ruokalajin set menun karsitummaksi versioksi. Asioiden ja annosten räätälöiminen kun ei aina ole itsestään selvyys, ei edes vähän paremmissa paikoissa. Rohmusimme neljä ruokalajia, joista suosikkini oli lapsuusmuistot kielelle herauttava, yksinkertaisen maukas perunasosekeitto. Viinit valittiin ruokalajeihin sopivasti, taidolla ja turhaan kursailematta. Pekingiläisen brieen kylkeen tuotu Tokai-viini sai jopa vannoutuneen jälkiruokaviinien inhoajan hyrisemään tyytyväisyydestä. Illan päätti taivaallinen, tuoreesta piparmintusta haudutettu tee.

Kun laskun loppusumma oli vähintäänkin kohtuullinen ruuan laatuun nähden sukeutui F for Friday-illasta F for fantastic food kokemus. Yksinkertaista, eleganttia, maukasta ja asiakkaan toiveet huomioivaa. Ah. I heart Beijing. 

Ensilumi ja iso kasitoistanen

Talvi on tehnyt tuloaan Pekingiin viimeisen kahden viikon ajan. Lämpömittarin lukemat ovat pudonneet paristakymmenestä lähelle nollaa, varsinkin iltaisin. Yhtäkkiä iltaisin on liian kylmä istua terassilla edes villatumput kädessä ja aamun viileys ei enää lämpiä t-paitakeliksi päivän auringonpaisteessakaan.

Eilen alkoi sataa. Se sotki kaupungin liikenteen täysin. Lounasaikaan toiselta puolelta kaupunkia markkinoilta palatessamme saimme ystävän kanssa taksin vain pienellä kastumisella. Illalla kyydin etsimistä oli kuitenkin tullut jo täysi taistelu. Yöllä sade muuttui lumeksi. Silloin kaupungilla liikkuminen on suorastaan mahdotonta.

Ankarat olosuhteet pakottivat testaamaan Pekingin mustien taksien tarjonnan. Normaalista 15 yuanin matkasta sai maksaa 80 rahaa ja illan gaalasta (listää seuraavassa postauksessa) palaaminen vaati 1,5 tunnin mittaista kärsivällisyyttä - ja silti kotiin pääsi vain pimeästi! Iltapuvuissaan hytisevät juhlijat manasivat paikallista viiden tähden hotellia ja itsekin lisäsin sen ei-koskaan-enää-listani kärkeen.

Pekingin ensilumea olen laiskana sunnuntaina tyytynyt ihailemaan hitaasti lämpenevän kodin ikkunasta. Loskan valkaisema nurmikko ja täydessä lehdessä oleva luonto ei tunnu sopivalta yhdistelmältä. Kotipihalla kasvavat, mutta toistaiseksi tunnistamattomat hedelmäpuut täplittävät samaa maisemaa oranssina. Vuodenajan vaihtelut tapahtuvat nopeasti ja välikausia ei tunneta. Talvi on nyt sitten auttamattomasti täällä ja sitä on kestettävä seuraavat viisi kuukautta.

Suurkiitos ensi viikolla alkavalle 18. puoluekongressille siitä, että lämmöt on ainakin osittain laitettu päälle normaalia aikaisemmin. Ison kasitoistasen jälkeen Kiinalla on uusi johto. Ja ehkäpä me tavalliset pekingiläiset saamme nettiyhteytemme "erityisolosuhteita" edeltävälle, siedettävän sensuroidulle tasolle.

Netin lisäksi viime päivinä pannaan ovat joutuneet esimerkiksi ilmapallot, kirjekyyhkyt ja kauko-ohjattavat lentokoneet. Jos taksin itselle taisteltuaan joutuu matkaamaan kaupungin läpi, on tietyillä paikoilla osattava välttää myös kovin uhkaavaa auton ikkunoiden avaamista. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
   

Täysin painokelvoton sunnuntai

Se alkoi heti aamusta, kun kahvimaidot kiehuivat liedelle, etiopialainen luksusmokka paloi pohjaan ja palomuurin ylittävä tietokoneohjelma sanoi sopimuksensa irti. Vettäkin satoi niin paljon, että ulkona oli pimeää koko kallisarvoisen vapaapäivän.

Kylmyyttä vastaan yritin tänäänkin taistella kahdella pienellä, mutta mammuttimaisesti sähköä kuluttavalla patterilla sekä kääriytymällä villahuopiin. Kyllä ovat niin äidin kuin mummonkin kutomat villasukat taas olleet painonsa arvioisia jalometallissa. Näillä on pärjättävä kunnes hallitus kääntää lämmityksen päälle. Se tapahtuu marraskuun puolen välin tienoilla ja kaikille samaan aikaan lukuunottamatta Pekingin diplomaattialueita, jotka toki lämpiävät huomattavasti aikaisemmin. Ainakin se lisää motivaatiota viettää entistä enempi aikaa toimistolla.  

Kylmä kausi on alkanut, joten päätin kaivaa talvitamineet naftaliinista. Villapuseroiden pesu sujui muuten hyvin, mutta kahdenkaan pesukierroksen jälkeen vaatteet eivät olleet edes kokonaan kastuneet. Ilmeisesti pesukoneeni ei ole ihan priima, ainakaan villapyykkiohjelman osalta. Ja kyllä, yritin pestä vain muutaman vaatteen kerrallaan.

Kotona rikki on tällä hetkellä vain ovipuhelin, toinen vessoista sekä ilmastointi. Korjaajat eivät olleet perjantaina muutaman viikon lupailuista huolimatta löytäneet perille. Kumma miten tuollaiset pikkuasiat alkavat uudelleen ärsyttää silloin, kun jotain muutakin menee penkin alle.

Päivän kruunasi visiitti räätälillä, joka itsepäisesti yritti vääntää vaatteistani sopivia. Itsepäisyys tosin oli lähinnä asiakkaan puolella, joka ei vain suostunut vastaanottamaan huonosti istuvia vaatteita. Kumma tyyppi. Viimeksi täysin väärän mittaiset housut, jalkoihin vääränlaisen vuorimateriaalin ansiosta takertuvan hameen ja edelleenkin huonosti istuvan takin korjaamista pyytäessäni sain räätäliltä täyslaidallisen. Asiakas kun oli kovin hankala vaatimuksineen. Asiakkaan olisi pitänyt ymmärtää, että syy oli hänen. Olihan asiakkaalla kovin kummallisen malliset olkapäät, ihan liian pitkät kädet ja jaloista nyt ei kannattanut edes edes puhua. Tietenkään tuollaiselle ei voinut tehdä sopivia vaatteita!

Räätälin kiukkua lisäsivät asiakkaan huomautukset siitä, että eriskummalliset vartalonmitat kun olivat juuri se syy teettää vaatteet räätälillä. Kun en koko henkilökunnan vakuutteluista huolimatta suostunut ottamaan väärän kokoisia tekeleitä mukaani, vedettiin esiin klassikon ainekset: kyllä nämä vaatteet sentään olivat hirvittävän paljon paremman näköiset kuin nykyiset asusteeni. Kymmeneen muutaman kerran laskettuani jouduin kertomaan räätälille, että asiakkaan ulkonäön haukkuminen ei yleensä edistä liiketoimintaa. Pyysin ystävällisesti, ettei hän jatkossa loukkaisi muita asiakkaita samalla tavoin. Olen edelleen aika ylpeä malttini säilyttämisestä.  

Päivä ei ihan vielä ole illassa, joten saapas nähdä mitä tässä ehtii tapahtua. Väistämättä kohoavaa verenpainetta ja uskoa täällä olemisen mielekkyyteen ehdin jo korjata rentouttavalla kasvohoidolla, kanssa rakkaan ystävän. Onneksi kuuntelija löytyi läheltä. Luottomus tulevaisuuteen Pekingissä on pelastettu, ainakin toistaiseksi.

Social butterfly

Maanantaina hifistelyyn taipuva viini-illallinen, tiistaina kokkailukurssi iki-ihanassa The Hutongissa, keskiviikkona erityiskutsu kumppanimaan suurlähetystöön töiden merkeissä ja torstaina yllätyshyppäys drinkeille Pekingissä vierailevien järjestökollegojen kanssa. Perjantaiksi buukattuna olisi vain Thank God It's Friday -drinkit ja dinneri paikallisten harjoittelijoiden kanssa, sillä yhdestä kutsuta oli pakko kieltäytyä. Jotain kivaahan tässä vielä hyvinkin ehtisi keksiä viikonlopuksi...

Olen vaihtelevalla menestyksellä Pekingiin muutettuani noudattanut kutsusta ei saa kieltäytyä ilman erityisen painavaa syytä -periaatetta. Jatkuva hartiavoimin verkostoituminen ja itsensä tykö tekeminen on eräänlainen pakkotaito kaupungissa, jossa ihmiset vaihtuvat erityisen tiuhaan tahtiin.

Joskus moiset itselle asetetut sosiaalipoliittiset linjaukset saavat aikaan iltarientojen keskittymiä. Noh, kukapa sitä nyt jaksaisi yksin kotona istua?

Työmatka

Tervetuloa mukaan Pekingissä kaikkein eniten käyttämälleni reitille - työmatkalle. Nämä kulmat ovat viimeisen 11 kuukauden aikana käyneet tuttuakin tutummaksi. Niitä on tiirattu niin pyörän selästä, kävellen kuin riksakuskin kyydistäkin käsin.

Harvinaisen valokuvausmahdollisuuden (kun koskaanhan ei tietenkään normaalisti kerkeä...) tarjosi launtaina tehty pyöräilyretki. Näin rauhallisesta joenvarsikadusta en arkipäivinä pääse nauttimaan. Myös upea syyssää helli viikonloppuna ulkoilijaa. 

Rauhallinen LiangMaHe Nanlu, jonka varrella toimistoni sijaitsee.

Capitol Mansion on hyvä maamerkki, mutta ei kovin kaunis rakennus.

Uskollinen hoppani.

Se kaikkein ikävin risteys, jossa autoilla on tapana ajaa surutta punaisia päin.

Iltaisin työmatkalla saa väistellä äänettömästi ja valotta kiitäviä sähköskoottereita.

Sitten vain risteyksestä yli ja kotikadulle.

Vastustamaton hännänheiluttaja

Tälläinen tallustelija tuli vastaan samaisella Bethelin vierailulla. Pienen pieni otus, jolla oli hurjasti viuhtova häntä ja maailman suurimmat tassut.

Jee, uusia leikkikavereita!

Täällä muuten vartioin minä.

Kukapa tuollaista nyt voisi vastustaa? Koirakuume!

Maissilapset

Syksyisena sunnuntaina joukko Pekingin nuoria diplomaatteja suuntasi bussin nokan kohti länttä ja lähti tekemään hyvää. Kohteeksi oli valittu reilun tunnin matkan päässä sijaitseva Bethel säätiön orpokoti, joka on ainoa laatuaan Kiinassa. Bethelistä noin 70 sokeata tai näkövammaista lasta on löytänyt kodin korvikkeen ja mahdollisuuden elämään. Osa heistä voi saada myös adoptiokodin.

Yli sata ihmistä työllistävä organisaatio ottaa hoiviinsa erityistä huomiota vaativia lapsia tavallisista orpokodeista ympäri maata. Lapsille tarjotaan eväitä elämään. Normaalien kouluaineiden ja selvitymistaitojen lisäksi Bethelissä opetetaan arvoja ja kannustetaan unelmoimaan. Mikä on oikein ja väärin? Mitä tarkoittaa rehellisyys tai kunnioitus? Mitä kaikkea minusta voikaan tulla isona?   

Meidän ryhmämme pääsi korjaamaan säätiön pelloilla kasvavaa maissia. Tosin osa pellosta piti säästää seuraavana päivänä vieraillulle tulevalle, suuremmalle porukalle. Pellolta pihalle kannetut maissitähkät kuorittiin ja heiteltiin asfaltille kuivumaan. Samaan tapaan kuivatettavaa maissia olimme nähneet pitkin matkaa. Tien varret suorastaan notkuivat keltaisena. Ehdottomasti nopein kuorijoista oli joukkoomme liittynyt betheliläinen tyttö. Kiinaa ja vähän englantiakin solkenaan pulputtava neitokainen nakkasi tähkiä kasaan tuplanopeudella meihin verrattuna.

Valtaisan maissimeren ääressä diplomaattien ryhmä näytti pieneltä. Moni meistä lähti kotiin hyvillä mielin. Ehkä Bethelin tärkeää työtä voisi tukea jatkossakin. Voiko maailmaa parantaa yksi lapsi kerrallaan?

Syksy

Syksy on saapunyt Pekingiin. Se tuli yllättäen. Yhtenä aamuna ilma oli herätessä kirpsakan kylmä ja kuulas. Aamulla töihin pyöräillessä kaupungin työntekijät olivat aloittaneet taistelunsa puusta putoavia lehtiä vastaan. Työmatkan varrelle jäävän joen varren kalastajat olivat vetäneet päälle talvinuttunsa ja vastaan tulevat takaperin kävelijät (se tekee hyvää sydämelle, kaikkihan sen tietävät!) hatun korvia myöten syvälle päähän.

Kaikkia lehtiä ei oltu vielä tältä päivältä keritty lakaista pois.

Läntiset vuoret bussin ikkunasta - harvinainen nähtävyys

Bethel säätiön sadunkorjuun aika on nyt.

Syksyn täällä Pekingissä tunnistaa historiallisen kirkkaista ilmoista, alhaisista saastelukemista ja toisinaan bussin ikkunasta pilkahtavista läntisistä vuorista. Rohtuneet huulet, halkeilevat kynsinauhat ja sadonkorjuuajan syyhytys sormissa ovat muita varmoja merkkejä. On aika kaivaa esiin huivit, hatut, talvitakit ja täysin eri setti kosmetiikkaa.

Täysi talvi pälyilee jo kulman takana ja saapuu samalla tavoin yhtenä humauksena kuin lyhyen napakka syksykin. Tällä kertaa olen valmistautunut. Bring it on! Tästä toisesta talvesta tulee hyvä. Mutta sitä ennen ehdin vielä hetken nauttia ihanasta syksystä.

Ei koskaan kiinalainen

Itselläni ei onneksi ole moisia harhaluuloja. Kiinalaiseksiko? Ei nyt sentään. Jos jotain edes vähän oppisi näiden parin vuoden aikana ymmärtämään Kiinasta ja kiinalaisista, niin olisin yltiöpäisen tyytyväinen itseeni.

Mark Kitto kirjoittaa kuitenkin aika tervävää analyysiä nyky-Kiinasta artikkelissaan You'll never be Chinese. Luulen, että moni maassa käynyt tunnistaa näistä näkökulmista ja huolenaiheista ainakin muutaman. Rahaa. Mulle. Heti.

Rain cape or rain cap?

Tänään alkoi satamaan. Lounasaikaan pisaroita alkoi vieriä taivaalta ja iltaan mennessä sade oli yltynyt ihan kunnolliseksi kuuroksi. Hätä ei kuitenkaan ollut suuri, sillä olin muutamia viikkoja sitten Pekingin syyssäätä ennakoiden, ja lukuisista aikaisemmista kerroista viisastuneena, hankkinut lähimarketista yhden ehkä Kiinan parhaimmista keksinnöistä - pyöräilysadeviitan!

Oma tuliterä viittani pääsi tänään käyttöön. Se on sävyä violetti (tietenkin!) ja kaikki siinä on ihan kaikki must-ominaisuudet: lippa ja huppu, jonka saa kiristettyä sekä pyöräkorin eteen pyykkipojalla kiinnitettävä etuviipake, joka suojaa polkijan jalkoja kastumiselta. Korissa olevista tavaroista nyt sitten puhumattakaan.

Ennakkoon olin jännittänyt viittani kokoa. Paljastuisikohan kauniisti viikatusta kaupan paketista minulle sadeviittaa vai lähinnä sadelippistä muistuttava härpäke? Huojennus oli suuri, kun tosipaikan tullen sain viitan kunniallisesti päälle, kiinnitettyä pyörään ja polkaistua itseni matkaan.

Viitta oli muuten ihan kelpo, mutta pyöräkoriani suojaavaan etukappaleeseen olisin tarvinnut muutaman kymmenen senttiä lisää mittaa. Olo oli hieman tukala, polkiessa lähinnä ritsalta tuntuvan viritelmän alla. Hujoppi mikä hujoppi.

Oletko itse koskaan kokeillut polkea pyörällä kädet linkassa, selkä kyyryssä, sateen sekoittamassa jo valmiiksi aika kaottisessa suurkaupungin liikenteessä ja silmälasit täysin pisarasumussa? Nyt olen sitäkin kokemusta rikkaampi. Ja pääsin ehjänä perille.

Ehkä jostain kaupasta löytyisi jatkoa siihen koriin kiinnitettävään pyykkipoikaan. Ja vaikka rillien pyyhkimet. En olisi yhtään yllättynyt.

Uusia vai vanhoja ystäviä?

Tapasin Pekingissä asuvan taiteilijatuttavan toista kertaa tänään. Törmäsimme viimeksi sillä viikolla, kun muutin tänne Kiinaan. Meidät yhdisti toinen ystävä yli 10 vuoden takaa Portugalin kesäreissulta. Olemmeko me siis tämän yli 20 vuotta Kiinassa asuneen, toisesta suurvallasta kotoisen olevan taiteilijan kanssa uusia vai vanhoja tuttuja? Onko 10 kuukauden naamakirjatunteminen lyhyt aika, normaalilla ystävystymisen mittapuulla? Pekingissä kun tämä tuntuu viitaavan muinaishistorialliseen siteeseen.

Ystävien merkitys kasvaa uudessa maassa ja arjessa, jossa perhe ja totuttu sosiaalinen turvaverkko on kaukana. Ystävät ovat selviytymisekeino. Onneksi oikeita ystäviä on löytynyt myös täältä uudesta kotimaasta.

Sormituntumalla

Tänään sormet näppäilivät ensimmäistä kertaa automaattisesti meidän perheen yhteisen sukunimen. Minun sukunimeni. Uuteen nimeen voi kai sittenkin tottua. Olemme olleet naimisissa vuoden, josta Kiinassa 10 kuukautta. Edellisellä nimellä matkaa oli taittunut jo reilun 30 vuoden ajan.

Tämä blogi kertoo toisesta talvestani keskustan valtakunnassa, jossa muutos on ehkä se ainoa pysyvä asia.