Maissilapset

Syksyisena sunnuntaina joukko Pekingin nuoria diplomaatteja suuntasi bussin nokan kohti länttä ja lähti tekemään hyvää. Kohteeksi oli valittu reilun tunnin matkan päässä sijaitseva Bethel säätiön orpokoti, joka on ainoa laatuaan Kiinassa. Bethelistä noin 70 sokeata tai näkövammaista lasta on löytänyt kodin korvikkeen ja mahdollisuuden elämään. Osa heistä voi saada myös adoptiokodin.

Yli sata ihmistä työllistävä organisaatio ottaa hoiviinsa erityistä huomiota vaativia lapsia tavallisista orpokodeista ympäri maata. Lapsille tarjotaan eväitä elämään. Normaalien kouluaineiden ja selvitymistaitojen lisäksi Bethelissä opetetaan arvoja ja kannustetaan unelmoimaan. Mikä on oikein ja väärin? Mitä tarkoittaa rehellisyys tai kunnioitus? Mitä kaikkea minusta voikaan tulla isona?   

Meidän ryhmämme pääsi korjaamaan säätiön pelloilla kasvavaa maissia. Tosin osa pellosta piti säästää seuraavana päivänä vieraillulle tulevalle, suuremmalle porukalle. Pellolta pihalle kannetut maissitähkät kuorittiin ja heiteltiin asfaltille kuivumaan. Samaan tapaan kuivatettavaa maissia olimme nähneet pitkin matkaa. Tien varret suorastaan notkuivat keltaisena. Ehdottomasti nopein kuorijoista oli joukkoomme liittynyt betheliläinen tyttö. Kiinaa ja vähän englantiakin solkenaan pulputtava neitokainen nakkasi tähkiä kasaan tuplanopeudella meihin verrattuna.

Valtaisan maissimeren ääressä diplomaattien ryhmä näytti pieneltä. Moni meistä lähti kotiin hyvillä mielin. Ehkä Bethelin tärkeää työtä voisi tukea jatkossakin. Voiko maailmaa parantaa yksi lapsi kerrallaan?