Täysin painokelvoton sunnuntai

Se alkoi heti aamusta, kun kahvimaidot kiehuivat liedelle, etiopialainen luksusmokka paloi pohjaan ja palomuurin ylittävä tietokoneohjelma sanoi sopimuksensa irti. Vettäkin satoi niin paljon, että ulkona oli pimeää koko kallisarvoisen vapaapäivän.

Kylmyyttä vastaan yritin tänäänkin taistella kahdella pienellä, mutta mammuttimaisesti sähköä kuluttavalla patterilla sekä kääriytymällä villahuopiin. Kyllä ovat niin äidin kuin mummonkin kutomat villasukat taas olleet painonsa arvioisia jalometallissa. Näillä on pärjättävä kunnes hallitus kääntää lämmityksen päälle. Se tapahtuu marraskuun puolen välin tienoilla ja kaikille samaan aikaan lukuunottamatta Pekingin diplomaattialueita, jotka toki lämpiävät huomattavasti aikaisemmin. Ainakin se lisää motivaatiota viettää entistä enempi aikaa toimistolla.  

Kylmä kausi on alkanut, joten päätin kaivaa talvitamineet naftaliinista. Villapuseroiden pesu sujui muuten hyvin, mutta kahdenkaan pesukierroksen jälkeen vaatteet eivät olleet edes kokonaan kastuneet. Ilmeisesti pesukoneeni ei ole ihan priima, ainakaan villapyykkiohjelman osalta. Ja kyllä, yritin pestä vain muutaman vaatteen kerrallaan.

Kotona rikki on tällä hetkellä vain ovipuhelin, toinen vessoista sekä ilmastointi. Korjaajat eivät olleet perjantaina muutaman viikon lupailuista huolimatta löytäneet perille. Kumma miten tuollaiset pikkuasiat alkavat uudelleen ärsyttää silloin, kun jotain muutakin menee penkin alle.

Päivän kruunasi visiitti räätälillä, joka itsepäisesti yritti vääntää vaatteistani sopivia. Itsepäisyys tosin oli lähinnä asiakkaan puolella, joka ei vain suostunut vastaanottamaan huonosti istuvia vaatteita. Kumma tyyppi. Viimeksi täysin väärän mittaiset housut, jalkoihin vääränlaisen vuorimateriaalin ansiosta takertuvan hameen ja edelleenkin huonosti istuvan takin korjaamista pyytäessäni sain räätäliltä täyslaidallisen. Asiakas kun oli kovin hankala vaatimuksineen. Asiakkaan olisi pitänyt ymmärtää, että syy oli hänen. Olihan asiakkaalla kovin kummallisen malliset olkapäät, ihan liian pitkät kädet ja jaloista nyt ei kannattanut edes edes puhua. Tietenkään tuollaiselle ei voinut tehdä sopivia vaatteita!

Räätälin kiukkua lisäsivät asiakkaan huomautukset siitä, että eriskummalliset vartalonmitat kun olivat juuri se syy teettää vaatteet räätälillä. Kun en koko henkilökunnan vakuutteluista huolimatta suostunut ottamaan väärän kokoisia tekeleitä mukaani, vedettiin esiin klassikon ainekset: kyllä nämä vaatteet sentään olivat hirvittävän paljon paremman näköiset kuin nykyiset asusteeni. Kymmeneen muutaman kerran laskettuani jouduin kertomaan räätälille, että asiakkaan ulkonäön haukkuminen ei yleensä edistä liiketoimintaa. Pyysin ystävällisesti, ettei hän jatkossa loukkaisi muita asiakkaita samalla tavoin. Olen edelleen aika ylpeä malttini säilyttämisestä.  

Päivä ei ihan vielä ole illassa, joten saapas nähdä mitä tässä ehtii tapahtua. Väistämättä kohoavaa verenpainetta ja uskoa täällä olemisen mielekkyyteen ehdin jo korjata rentouttavalla kasvohoidolla, kanssa rakkaan ystävän. Onneksi kuuntelija löytyi läheltä. Luottomus tulevaisuuteen Pekingissä on pelastettu, ainakin toistaiseksi.

Social butterfly

Maanantaina hifistelyyn taipuva viini-illallinen, tiistaina kokkailukurssi iki-ihanassa The Hutongissa, keskiviikkona erityiskutsu kumppanimaan suurlähetystöön töiden merkeissä ja torstaina yllätyshyppäys drinkeille Pekingissä vierailevien järjestökollegojen kanssa. Perjantaiksi buukattuna olisi vain Thank God It's Friday -drinkit ja dinneri paikallisten harjoittelijoiden kanssa, sillä yhdestä kutsuta oli pakko kieltäytyä. Jotain kivaahan tässä vielä hyvinkin ehtisi keksiä viikonlopuksi...

Olen vaihtelevalla menestyksellä Pekingiin muutettuani noudattanut kutsusta ei saa kieltäytyä ilman erityisen painavaa syytä -periaatetta. Jatkuva hartiavoimin verkostoituminen ja itsensä tykö tekeminen on eräänlainen pakkotaito kaupungissa, jossa ihmiset vaihtuvat erityisen tiuhaan tahtiin.

Joskus moiset itselle asetetut sosiaalipoliittiset linjaukset saavat aikaan iltarientojen keskittymiä. Noh, kukapa sitä nyt jaksaisi yksin kotona istua?

Työmatka

Tervetuloa mukaan Pekingissä kaikkein eniten käyttämälleni reitille - työmatkalle. Nämä kulmat ovat viimeisen 11 kuukauden aikana käyneet tuttuakin tutummaksi. Niitä on tiirattu niin pyörän selästä, kävellen kuin riksakuskin kyydistäkin käsin.

Harvinaisen valokuvausmahdollisuuden (kun koskaanhan ei tietenkään normaalisti kerkeä...) tarjosi launtaina tehty pyöräilyretki. Näin rauhallisesta joenvarsikadusta en arkipäivinä pääse nauttimaan. Myös upea syyssää helli viikonloppuna ulkoilijaa. 

Rauhallinen LiangMaHe Nanlu, jonka varrella toimistoni sijaitsee.

Capitol Mansion on hyvä maamerkki, mutta ei kovin kaunis rakennus.

Uskollinen hoppani.

Se kaikkein ikävin risteys, jossa autoilla on tapana ajaa surutta punaisia päin.

Iltaisin työmatkalla saa väistellä äänettömästi ja valotta kiitäviä sähköskoottereita.

Sitten vain risteyksestä yli ja kotikadulle.

Vastustamaton hännänheiluttaja

Tälläinen tallustelija tuli vastaan samaisella Bethelin vierailulla. Pienen pieni otus, jolla oli hurjasti viuhtova häntä ja maailman suurimmat tassut.

Jee, uusia leikkikavereita!

Täällä muuten vartioin minä.

Kukapa tuollaista nyt voisi vastustaa? Koirakuume!

Maissilapset

Syksyisena sunnuntaina joukko Pekingin nuoria diplomaatteja suuntasi bussin nokan kohti länttä ja lähti tekemään hyvää. Kohteeksi oli valittu reilun tunnin matkan päässä sijaitseva Bethel säätiön orpokoti, joka on ainoa laatuaan Kiinassa. Bethelistä noin 70 sokeata tai näkövammaista lasta on löytänyt kodin korvikkeen ja mahdollisuuden elämään. Osa heistä voi saada myös adoptiokodin.

Yli sata ihmistä työllistävä organisaatio ottaa hoiviinsa erityistä huomiota vaativia lapsia tavallisista orpokodeista ympäri maata. Lapsille tarjotaan eväitä elämään. Normaalien kouluaineiden ja selvitymistaitojen lisäksi Bethelissä opetetaan arvoja ja kannustetaan unelmoimaan. Mikä on oikein ja väärin? Mitä tarkoittaa rehellisyys tai kunnioitus? Mitä kaikkea minusta voikaan tulla isona?   

Meidän ryhmämme pääsi korjaamaan säätiön pelloilla kasvavaa maissia. Tosin osa pellosta piti säästää seuraavana päivänä vieraillulle tulevalle, suuremmalle porukalle. Pellolta pihalle kannetut maissitähkät kuorittiin ja heiteltiin asfaltille kuivumaan. Samaan tapaan kuivatettavaa maissia olimme nähneet pitkin matkaa. Tien varret suorastaan notkuivat keltaisena. Ehdottomasti nopein kuorijoista oli joukkoomme liittynyt betheliläinen tyttö. Kiinaa ja vähän englantiakin solkenaan pulputtava neitokainen nakkasi tähkiä kasaan tuplanopeudella meihin verrattuna.

Valtaisan maissimeren ääressä diplomaattien ryhmä näytti pieneltä. Moni meistä lähti kotiin hyvillä mielin. Ehkä Bethelin tärkeää työtä voisi tukea jatkossakin. Voiko maailmaa parantaa yksi lapsi kerrallaan?

Syksy

Syksy on saapunyt Pekingiin. Se tuli yllättäen. Yhtenä aamuna ilma oli herätessä kirpsakan kylmä ja kuulas. Aamulla töihin pyöräillessä kaupungin työntekijät olivat aloittaneet taistelunsa puusta putoavia lehtiä vastaan. Työmatkan varrelle jäävän joen varren kalastajat olivat vetäneet päälle talvinuttunsa ja vastaan tulevat takaperin kävelijät (se tekee hyvää sydämelle, kaikkihan sen tietävät!) hatun korvia myöten syvälle päähän.

Kaikkia lehtiä ei oltu vielä tältä päivältä keritty lakaista pois.

Läntiset vuoret bussin ikkunasta - harvinainen nähtävyys

Bethel säätiön sadunkorjuun aika on nyt.

Syksyn täällä Pekingissä tunnistaa historiallisen kirkkaista ilmoista, alhaisista saastelukemista ja toisinaan bussin ikkunasta pilkahtavista läntisistä vuorista. Rohtuneet huulet, halkeilevat kynsinauhat ja sadonkorjuuajan syyhytys sormissa ovat muita varmoja merkkejä. On aika kaivaa esiin huivit, hatut, talvitakit ja täysin eri setti kosmetiikkaa.

Täysi talvi pälyilee jo kulman takana ja saapuu samalla tavoin yhtenä humauksena kuin lyhyen napakka syksykin. Tällä kertaa olen valmistautunut. Bring it on! Tästä toisesta talvesta tulee hyvä. Mutta sitä ennen ehdin vielä hetken nauttia ihanasta syksystä.